lauantai 26. toukokuuta 2018

Lauantai

Todistukset kaikilla kourassa hyvin suoritetun kurssin jälkeen.

Tänään oli aikaa olla myös hetki hotellin uima-altaalla ja pulahtaa myös sinne. Eilen kun tuli jo uitua tuolla meressä.

Vähitellen kurssin osallistujat lähtivät lentokentälle ja omiin kotimaihinsa.

Minä odottelen vielä täällä hotellilla, että taksi tulee klo 1.00 noutamaan minut kentälle. Kello 3.30 olisi tarkoitus lähteä täältä kohti Frankfurttia ja 12 tunnin odotusta siellä....

perjantai 25. toukokuuta 2018

Perjantai

Aamusta klo 9.00 aloitettiin aluksi WebQuestillä, joka huonon yhteyden takia toimi huonosti. Mutta saimme kuvan siitä.

Yritimme käydä yhdessä läpi myös Kahoot sovellusta, mutta huonon yhteyden takia sekin pätki.

Tämän jälkeen alkoikin videoiden ja muiden tehtävien muokkaus. Sekä kaikkien omien tehtävien loppuun saattaminen. Hirveä hulina kävi, kun kaikki ryhmät kiirehtivät tuotoksiaan valmiiksi.

Sitten koitti suuri hetki ja jokainen ryhmä esitteli oman Spark videonsa viikosta ja muut tehtävät. Jokainen sai myös kertoa, mitä kelläkin on kotiin viemisinä kurssilta?

Itse olen oppinut monta uutta sovellusta ja niiden käyttöä sekä saanut paljon uusia ideoita opetukseen. Luokkahuoneista kannattaa astua ulos tutustumaan ja tutkimaan.

Sitten saimmekin lähteä hetkeksi rannalle.

Torstai

Aamulla kokoonnuimme taas luokkahuoneeseemme tutustumaan eri sovelluksiin, joita tänään käyttäisimme.

Kymmeneltä lähdimme Thiran esihistorialliseen museoon tutustumaan esineisiin. Näiden pohjalta valitsimme ryhmän kanssa yhden esineen, jonka pohjalta teimme opastuksen kyseisestä esineestä tietyn ikäisille lapsille. Museossa teimme myös 3D kuvausta Trnio sovelluksella.

Museon jälkeen siirryimme Akrotirin arkeologisille kaivauksille, jossa meillä oli opastettu kierros. Kaivauksilla teimme 360° kuvaa käyttäen Bubbli sovellusta. Kokonaisuudessaan paikka oli hyvin vaikuttava.

Illalla vierailimme paikallisessa viinimuseossa. Santorinilla tehdään paljon viiniä 85% on valkoviiniä ja 15% punaviiniä. Paikalliseen tapaan kuuluu, että viiniköynnökset kiedotaan maahan korin muotoon, sillä tuulisella ja kuivalla Santorinilla ei korkeat viiniköynnökset pärjäisi.

Viinitilan jälkeen ruokailimme Panorama ravintolassa ja seurasimme aurinhonlaskua. Hotellille saavuimme klo 22.

keskiviikko 23. toukokuuta 2018

Keskiviikko

Eilen olimme Oiassa, mistä melkein kaikki Santorinin postikorttikuvat on otettu, joten laitoin yhden kuvan eiliseltä. Yhteydet täällä ovat sen verran heikkoja, että montaa kuvaa ei saa lähetettyä, mutta laitan kuvia sitten lisää, kun tulen takaisin.

Tänään keskiviikkona lähdimme aamutunnin jälkeen kohti tomaattitehdas museota. Kyllä, luit oikein! Tehdas on lopettanut toimintansa 1980 ja siitä on sen jälkeen tehty museo. Paikka oli todella mielenkiintoinen.

Museosta lähdimme valmistamaan omaa lounastamme Megalochoriin, josta olikin livelähetys facessa. Ruoka oli todella hyvää!

Lounaan jälkeen kävelimme kreikkalaisen mytologian ja musiikin esittelyyn, jossa pääsimme myös itse soittamaan esiintyjän mukana. Minun soitin oli marakassi, enkä mokannut kertaakaan.

Musiikkiesityksen jälkeen patikoimme ylös kylään nimeltä Pyrgos. Pyrgos on toiminut joskus Santorinin pääkaupunkina. Patikointi kesti noin 40min. ja tietenkin ylämäkeen. Pyrgoksessa tutustuimme kylään ja sen kirkkoihin argeologin opastuksella. Samalla toteutimme yhtä tehtäväämme. Illalla söimme vielä Pyrgoksessa ja bussi haki meidät 21.30 sieltä pois.

Huomenna olisi vuorossa arkeologinen museo Therassa ja 360° kuvat ja paljon muuta.

Tiistai

Maanantai ja aivan puhki...

Maanantaina klo 9.00 aloitettiin luokassa opiskelu.

Parin luennon ja lounaan jälkeen aloitettiin ensimmäisen tehtävän teko eli meille annettiin joku juttu josta tekisimme videon Afternoon In Perissa -teemalla.

Rymässäni on Lotta Ruotsista ja Željana Kroatiasta. Saimme pienen kivipatsaan, josta videon rakensimme. Kuvasimme sitä eri eri paikoissa erilaisten materiaalien ympäröimänä.

Päivä kesti klo 9 aina klo 18 asti.

Klo 19.30 siirryimme syömään lähi tavernaan.

(Tämän julkaiseminen on epäonnistunut jo muutaman kerran, joten kokeilen taas)

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Lentokentällä oli paljon katsottavaa.

Viimeistä viedään

Lähdin lauantaina Helsingistä 13.45 kohti Frankfurttia. Frankfurtin lentokentällä olin 15.20 paikallista aikaa, joten minulle jäi hurjasti aikaa tutustua eri maiden lentoyhtiöihin, sillä lento Santorinille lähti klo 22.15. Santorinille saavuin 2.15 sunnuntai aamuna. Hotellin taksi oli onneksi minua vastassa kuten oli sovittu.

Sunnuntaina aamupalalle mennessäni bongasin toisen suomalaisen Karoliinan, jonka kanssa lähdimme tutustumaan paikalliseen kylään ja mustaan rantahiekkaan.

Klo 17 oli tapaaminen koko ryhmän kanssa.  Tapaamiseen mennessämme saimme niskaan pari pisaraa vettä. Ryhmässä on väkeä Kroatiasta (3), Saksasta (1), Suomesta (2), Italiasta (3), Portugalista (1) ja huomenna mukaan tulee myös väkeä Ruotsista (3) sekä Tsekistä (1).

Tänään aloitimme tutustumalla Santoriniin ja kreikankieleen. Opettaja Ifigenia opetti ääntämiset ym. jotka jokainen toisti kiltisti perässä. Kuulimme myös, että Santorinilla tulee vettä yhdeksänä päivänä vuodessa, joten osuimme yhteen niistä. Tai kuten englantilainen opettajamme David kutsui kyseistä "sadetta" naurettavaksi edes kutsua sateeksi.

Illan päätteeksi jokainen oli tuonut jotain mukanaan kotimaastaan ja maistelimme pöydän antimia.

Huomenna aloitamme toden teolla.